Kiitos Saint-Nazaire ja Poivre Rouge

Kotiin olen palannut jo melkein kuukausi sitten (miten aika meneekin niin äkkiä?!) 

Reissusta jäi todella positiivinen fiilis. Se fiilis, kun lentokone nousee Helsinki-Vantaalta kohti Pariisia, sitä ei oikein voi sanoin kuvailla. Tuli ehkä tirautettua muutamat kyyneleetkin siinä. Uskalsin lähteä. Meinasi tosin usko loppua CDG-lentoasemalla, kun en millään meinannut ymmärtää mistä saisin mun junalipun Nantesiin ja mistä se juna edes lähtee. Siitäkin selvittiin, ja päästiin Saint-Nazaireen. 

Ravintola oli pieni pettymys, tosi paljon eineksiä ja ruoanlaitto oli muutenkin aika kaukana siitä ranskalaisesta keittiöstä, josta olin haaveillut. Ei tullut kauheasti gastronomisia termejä tarvittua ;) Lounasta meni kuitenkin sen 100-140 päivittäin, joten annoksia sai tehdä. Kesti hetken tajuta heidän bonginsa, mikä kastike menee mihinkin annokseen. Mutta kehityin ja tulin nopeammaksi annosten nostossa. Toisella viikolla he jo tarjosivat minulle töitä :D

Kolmannella viikolla iski koti-ikävä, mutta se vaihtui heti pian haikeudeksi, etten halua lähteä täältä pois. Työpaikalla oli ihania ihmisiä, he ottivat minut tiimin jäseneksi heti ensimmäisenä päivänä. He ottivat minut osaksi perhettä, he esittelivät minulle lähiseutua ja tutorini ravintolasta pesi minun vaatteet kotonaan. 

Kävin läheisessä leipomossa hakemassa erilaisia herkkuja testiin useasti. Monen resepti löytyy onneksi siitä Patisserie-kirjasta, jonka ostin itselleni. Aion opetella niitä, ja pistää oman leipomon pystyyn jonain päivänä :) 

Olen nyt harjoittelussa yhdessä Turun catering-yrityksessä ja siellä on Espanjasta Erasmus-vaihdossa oleva 18-vuotias Micaela, jolle haluaisin näyttää Turkua ja lähiseutua ennen kuin hän lähtee pois. Haluan jakaa sitä hyvää, mitä minä sain osakseni omassa vaihdossani. Toivottavasti hänelle jäisi positiivinen kuva Suomesta, meistä ihmisistä eri toten :)

En tiedä, mitä kertoisin enempää omasta vaihdostani, oli ihana. Monen ravintolan työntekijän kanssa olen facebook-kavereita ja sitä kautta yhteydessä. Aion joskus käydä heitä moikkaamassa, mutta tuskin töihin menen. But never say never. 

Last day

    Vasemmalta oikealle: Evelyne, Diego, Eric, Patrice, Sebastien, Saara, Sylvie, Jerome ja Angelique.

Minä ja tyhjä, siisti keittiö

Diego, Evelyne ja minä. Diego tuli maanantaina jonkinlaiselle tet-jaksolle tuonne, hän on 16.

Eric <3 Hän oli ihana. Nauroi mun kanssa ja varmasti mulle. 

Luc. Hänen kanssa tein pääsääntöisesti töitä ja hänen kanssa kävin kiertämässä La Croisicin ympäristössä.

Viimeinen päivä täällä. Mua jännitti aamulla aika paljon mennä ravintolaan. Tiesin, että se on viimeinen päivä. Viimeistä kertaa näen nämä ihmiset täällä. Minut tuntevat tietävät, että olen aika herkkä ihminen ja jäähyväiset ovat minulle oikeasti hirveän kova paikka. Aloitin itkemisen jo ennen kuin olin päässyt työpaikan pihalle. Ja mikä parasta, kun menin sisälle minua tultiin lohduttamaan ja halimaan. Tuo ylläolevissa kuvissa oleva harmaahapsi partaveikko, Eric, otti minut kainaloonsa ja taputti selkään. 

Lounas meni hyvin, kun oli tekemistä, kun oli kotiinlähdön aika, silmät kostuivat. Olen ollut onnellisessa tilanteessa, että olen saanut tehdä jokaisessa työpaikassa töitä ihan mahdottoman ihanien ihmisten kanssa ja sieltä lähdettyä on tullut kyyneleet. Nämä ihmiset tekivät tästä kokemuksesta vieläkin ihanamman. 

Vielä olisi iltavuoro, 3,5 tuntia, tänään ja sitten saankin pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä huomenna kotiin! :) Sain muistoja tästä paikasta, joten taidan kaivaa yhdestä matkalaukusta lentolaukun, jonka saan käsimatkatavaroihin käsilaukun lisäksi. Minulla on siis huomenna yhteensä neljä laukkua :'D (Mut tuntevat tietävät, että saan yhden yön reissullekin rinkallisen tavaraa pakattua mukaan...) 

all good things come to an end

Viimeinen viikko alkoi eilen. Viimeiset neljä päivää oikeastaan. Koska perjantai on matkustuspäivä ja silloin tulen takaisin kotiin. Viime viikolla kovasti odotin vain sitä kotiinpaluuta, kun vain pääsisi takaisin siihen omaan arkeen ja koulujuttuihin, perheen ja ystävien läheisyyteen. Nyt on vähän surullinen siitä, että tämä nyt tuleekin päätökseen. Nopeasti, tuhottoman nopeasti. Mulla on siis vielä kaksi ja puoli työpäivää, ja torstai-iltana suljen toistaiseksi viimeistä kertaa Poivre Rouge -ravintolan oven. Kuten jo aikaisemmissa postauksissa kerroin, miten ammatillisessa mielessä tämä ei ole ollut järisyttävin kokemus mikä minulla on ollut. Mutta ikävä tulee. Ihmisiä, nämä ihmiset ovat ihmisiä minun makuuni. Ikinä ei ole huonoa päivää, hymyillään, kun nähdään. Tervehditään käsipäivää ja kysellään kuulumiset! Tulen varmasti itkemään torstaina kun näen nämä ihmiset viimeistä kertaa. He ovat antaneet minulle kokemuksen, ja toivottavasti minäkin olen antanut heille. Uskon näin.

French Patisserie

Siis mä oon niin fiiliksissä. Rupesin yhtenä iltana googlettelemaan ranskalaisia leivonnaiskirjoja, ja päätin sellaisia metsästää tällä reissulla. Kysyin työkaverilta, missä täällä olisi kirjakauppa, mistä sellaisia voisin katsella. Hän sanoi, että läheisellä Auschan-kauppakeskuksessa on kattava kirjavalikoima, ja päätin että käyn siellä katsomassa. Kävin ensin keskustassa lenkillä ja päätin kävellä sieltä suoraan sitten tänne Auschaniin, mutta törmäsin matkalla tällaiseen pieneen kirjakauppaan, johon päätin sitten poiketa. Sieltä nämä minun kirjani ovat.

Tuota isoa valkoista Patisserie-kirjaa (Ferrandi Paris -koulun teos) olin katsonut myös ebaysta ja saisi sen tilattua muistaakseni myös adlibriksesta, mutta päätin sen ostaa täältä. Jotenkin kiva saada muisto tästäkin työkeikasta. Toinen oli ihan heräteostos, Pierre Hermén Macaron-kirja. Minulla on kyllä macaron-leivosten kanssa sellainen viha-rakkaus-suhde, ne ei ole oikein tykännyt onnistua minun tekeminä. Mutta nyt täytyy testata näitä kun on oikein koko kirja niistä.

Vitsit olin sen illan aikana niin iloinen kun nuo kirjat löysin. Ja heti aamulla ensimmäiseksi ne nähdessäni, hymyni leveni entisestään. Päätinkin siinä hetkessä, että aion vielä jossain vaiheessa opiskella itseni leipuri-kondiittoriksi, jollen nyt Ferrandi Paris -koulussa, niin eiköhän Turun ammatti-instituutti ole myös hyvä vaihtoehto. Ferrandi Paris -kouluun halutessani pitäisi olla vähän enemmän massia taskussa, laskeskelin että koulu kustantaisi 32 000 euroa ja se kestää vain puoli vuotta.

Tämä ostos myös vahvisti toisen matkalaukun ostamisen täältä kotimatkaa ajatellen. Näiden opusten yhteinen paino on yli kuusi kiloa! Nyt on siis kaksi laukkua ruumaan, mutta voi olla että lähettäisin nämä kuitenkin postilla kotiin. Saas nähdä. Otan kuitenkin käsimatkatavaroihin, että voin opiskella macaron-leivosten tekoa.  Vitsi vitsi.

Ei ole enää pitkä aika täällä, reilun viikon päästä lähden Pariisiin viikonlopuksi ja sieltä sitten kotiin ja viimeiset rutistukset koulu(je)n kanssa. Kiireinen huhti-toukokuu tulossa. Mutta sitäkin parempi!! 

Työntäyteisiä viikkoja!

Tervehdys täältä taas. On pitänyt kirjoitella useammin, mutta työrytmiin totutteleminen on vienyt ajan. Täällä olen tehnyt tosi paljon sellaisia työpäiviä, että olen ollut töissä 9-15 ja mennyt sitten uudestaan klo 18-22. Silloin tuntuu, että on oikeasti koko päivän töissä, vaikka on tuo kolme tuntia tuossa vapaata. Vapaa on yleensä mennyt siinä, kun olen nukkunut päikkärit taikka käynyt kaupassa.

Aamuvuorossa päivä alkaa sillä, että valmistellaan salaattibuffet, minulle keksitään joku homma (hommia ei mitään ihan hirveästi ole). Olen tehnyt erilaisia salaatteja buffetin täytteeksi. Tosi paljon hyödynnetään edellisen päivän lounaalta jääneet lihat salaatteihin. Se, mikä minusta on erittäin outoa, täällä ei kauheasti (tai ollenkaan) mausteta ruokaa. Muistan ihan ensimmäisen salaatin, minkä tein. Keitettyä perunaa, keitettyä munaa, majoneesiä, tomaattia, maustekurkkua. Ei muuta. Kysyin laitetaanko suolaa. Ei tarvitse. Selvähän se. Täällä muutenkin ruokahävikki on erittäin pientä, olen huomannut vain ruokaa heitettävän pois, jos se on salaattibuffetissa ollut monta päivää. Ja yleensä se olen minä, kuka sen olen pois heittänyt, koska en halua tarjota sellaista asiakkaalle. :D He varmaan olisi sitä vielä tarjonnut. Ravintola aukeaa kello 12, sitä ennen henkilökunta syö lounaan. 

Minä olen saanut vastata "kylmästä puolesta", eli alkuruokien, salaattien teosta, hamppareiden kokoamisesta. Olen auttanut sitten lämmintä puolta samalla ja tehnyt siinä ohessa pilkontaa. Lounas kestää kaksi tuntia ja kyllä sitä lounasta muuten menee. Parhaimmillaan on mennyt 120 annosta. Kahden aikaan aletaan siivoamaan keittiötä, pakkaamaan lounas pois ja kotiin hetkeksi. Lounaalla tarjotaan päivän annos, yleensä se on lihakastiketta, pihvi/leike ym. Lounaalla saa tilata myös a la carte -listalla olevia annoksia.

Iltavuoro alkaa yleensä klo 18 (olen mennyt myös klo 19), ravintola aukeaa klo 19. Pientä misaamista, ja ravintolan auettua kolme tuntia annosten tekemistä. Arkena siellä on iltaisin hiljaisempaa, mutta viikonloppuna perhantaina ja lauantaina on kiireistä. Silloin töissä onkin kaksi kokkia (plus minä). 

Vaikka suurin osa tuotteista ja komponenteistä tulee ravintolaan valmiina, on se keittiötyöskentely ihan samanlaista kuin Suomessakin. Samalla lailla tehdään annoksia, pidetään keittiö siistinä. Pomo sanoikin minulle toisen viikon alussa: "Osaat kaikki keittiöhommat hyvin, joten huomenna saat olla yksin keittiössä." Vitsailin hänelle, että onneksi mulla on huomenna vapaa :DD Pomo myös haluaisi minut sinne töihin, joka päivä hän kysyy minulta jäänkö tänne hänen luokseen. En jää, sori vaan. No, jos sitten joskus kun minulla ei ole Suomessa töitä ja kaipaan maisemanvaihtoa. ;) mukavia ihmisiä, tosi hauskoja, sellaisia pieniä velmuja kuin minäkin :D

What a lovely working day

Moi! 

Pakko tulla jo kirjoittamaan mun eilisestä työpäivästä. Lauantai on täälläkin tosi kova ravintolapäivä, ja tosissaan sai paiskia töitä. Ymmärrän jo aika hyvin heidän orderit, niissä lukee pääraaka-aine, eli vaikka pihvi, jonka alle kirjataan minkälaisena se halutaan, side dishit, eli ranskalaiset, kastikkeet, salaatit. Aina jokainen omalle rivilleen. Pystyin oikeasti auttamaan ja tekemään siellä yhtenä heistä. Enkä edes kauheasti töpeksinyt :D Mitä nyt johonkin hampurilaiseen saatoin laittaa viimeiseksi vielä väärät juustot! 

Mutta olin niin fiiliksissä, kun illalla pääsin kotiin. Kovin innoissani :)

I need to tell you about my yesterday's working day! Saturday is a busy restaurant day here also. I worked hard all day. I understand pretty well their orders. There is main course as a title and under that there are side dishes, sauces etc. Everything is written on their own lines. Easy :) I could help there and I was one of them. And I didn't even screwed up. One time I put wrong cheese on top of one burger :D

But I was really, really excited when I got home after that shift! :)

Bonjoúr!

Tämän viikon olen nyt ollut täällä Saint-Nazairessa! Maanantaina oli tiukka matkustuspäivä, lähdin aamuneljältä kotoa ja pääsin hotellille klo 19 Ranskan aikaa, 16 tuntia. :D Ensimmäisenä iltana menin syömään illallista ravintolaan, jossa tulisin työskentelemään seuraavat neljä viikkoa. Aika pian siitä tulin takaisin hotellille ja viestittelin perheelle ja ystäville, että olin päässyt perille ja kaikki hyvin!

Tiistaina oli ensimmäinen työvuoro, 9-15. Sain valmistella salaattibuffetin, salaatit uusiin astioihin, ja niiden täyttö. Hieman on haastavaa tehdä töitä ranskalaisten kanssa, kun ei puhuta yhteistä kieltä! Sitten vähän elekieltä sinne ja tänne ja kyllä ne hommat hoituu.

Tässä välissä voisin sanoa, että kun näin tämän ravintolan listan, olin hieman pettynyt. Tyypillisen ketjuravintolan lista, on pihviä, ribsejä, pasta-annoskin taitaa löytyä listalta. Olisin halunnut jotain "haastavampaa". Jotain enemmän ranskalaista.. Ja pettymys on kasvanut, kun olen nähnyt miten keittiössä ruoka 'valmistetaan'. Kaikki bearnaise-kastikkeesta sipulikastikkeeseen tulee valmiina, yksi riisi tulee kypsennettynä ja pakastettuna ravintolaan. Luulen myös, että kaikki liha tulee pakastettuna, mutta niinhän se tulee Suomessakin joihinkin paikkoihin. Ainoa miinuspuoli tässä lihassa ja ruoassa on täällä ylipäätään se, ettei tässä ravintolassa käytetä suolaa eikä pippuria. Asiakkaalle viedään sirottimet pöytään, jotta saavat itse maustaa ruokansa. Kokemus tämäkin.. Otetaan tästäkin kaikki ilo irti!

Keskiviikkona minulla oli vapaapäivä, kiertelin Saint-Nazairea ja kävin Atlantin rannalla. Kävin ostoskeskuksessa, josta löysin itselleni vain yhden hameen. Katselin kyllä jo uusia matkalaukkuja, jotta voin tuoda paljon tuliaisia ym. kotiin. Mutta ne jäi vielä kauppaan. Karu, mutta omalla tavallaan kaunis kaupunki. Kärsi 2. maailmansodan aikana pommituksista ja niiden jäljet näkyy edelleen. Täällä kevät on tosi pitkällä, kirsikankukat on puissa. Ensimmäisinä päivinä oli 17-19 astetta lämmintä. :)

Torstaina minulla työpäivä kahdessa vuorossa. Täällä vietetään siestaa, jolloin ravintolat ovat kiinni. Työvuoroni olivat 9-15 ja 18-22. Välissä nukuin pienet päikkärit ja menin takaisin ravintolaan. Ennen kuin ravintola aukesi, söimme siellä illallista henkilökunnan kesken. Ranskalaisia perunoita ja pihviä. Juttelimme siinä perunoista ja he kysyivät minulta pidänkö niistä. He tekevät perunat itse (!) ja frittaavat niitä niin vähän aikaa, että ne ovat löysiä. Sanoin, miten ne tehdään Suomessa ja tein heille pyynnöstä maistiaisen. Kerroin siinä samalla kun frittailin niitä, että käytämme myös suolaa. Johtaja laittoi vähän suolaa perunoiden päälle ja maistoi. Ovat kuulemma parempia. En sitten tiedä tarkoittiko hän sitä vai sanoiko vain niin. :D Seuraavana päivänä kuulostelin kun hän puhui perunoista puhelimeen ja kyseli kokilta kuinka kauan hän paistaa niitä.. :D (jos nyt oikein ymmärsin.

Perjantai meni samalla kaavalla kuin aikaisemmatkin työvuorot, pääsin tekemään pleittaamaan annoksia ja jonkinlainen yhteinen sävel löytyi jo työntekijöiden kanssa vaikkei edelleenkään puhuta samaa kieltä.

Nyt lauantaina menen vasta kello 18 töihin, kävin aamiaiseksi ostamassa vähän herkkuja <3 croissanteja, patonkia, pain au chocolatin, muutaman makean herkun myöhempää varten. Namskis.

The biggest adventure you can take is to live the life of your dreams – Oprah Winfrey

Oon koko viikonlopun oikeastaan vain hymyillyt. Oon itsestäni niin hiton ylpeä, kun uskallan lähteä tänne yksin. Ilman ketään tuttua. Ilman ketään suomalaista seuranani. Kaikki ei tähän pystyisi. Minä ainakin yritän.

Tällainen samanlainen hymy ja virnistely minulla oli viimeksi, kun olin Tallinnan laivalla viime kesänä. Olin silloin matkalla Saaremaalle seitsemäksi viikoksi. Muistan seisseeni laivan takaosassa ja katselleeni kun Helsinki jäi taakse. Olin silloinkin ylpeä ja onnellinen.

Nyt olen jo lentokoneessa ja olemme matkalla kohti Pariisia. Pakkasin eilen oikeastaan koko päivän. Oli aikamoinen valinta käynnissä, että mitä sitä ottaa mukaan, kun 31 kg (23 kg ruumaan ja 8 kg käsimatkatavaroissa) sai olla maksimissaan. Lopputulemana ruumaan mennyt laukku painoi 22 kg ja käsimatkatavaroiden yhteispaino oli varmaan lähempänä kymmentä kiloa, haha. Täytyy vissiin ostaa toinen matkalaukku ruumaan laitettavaksi, kun palaan takaisin.

Läheiset ovat kysyneet minulta, joko minua jännittää. Eipä oikeastaan, tietenkin vähän jännittää puhuminen englannilla/ranskalla. Se tulee ainakin kehittymään tässä ja sitä odotan tältä reissulta. 

Minun piti jo vuonna 2015 tulla opiskelemaan ammatti-instituuttiin, mutta en vielä uskaltanut jättää tuttua elämää ja rutiineja. Halusin varmistua, että minä olen valmis opiskelemaan ja kesti kaksi vuotta, kunnes päätin, että tätä minä haluan. Mennä opiskelemaan jonkin ammatin itselleni. Ja voin sanoa, että opiskelu täällä on ollut elämäni parasta aikaa. Olen löytänyt ammatin, jossa haluan olla hyvä. Olen löytänyt uusia ihmisiä elämääni ja saanut kokea paljon erilaisia työympäristöjä. Olen poistunut todellakin siitä tutusta ja turvallisesta, oppiakseni itsestäni. Läheiseni ovat kannustaneet minua tekemään päätöksiä, jotka ovat minulle tärkeitä. 

In the past two or three days, I have smiled a lot. I haven’t been nervous at all, the feeling what is in my mind is excited. And happy. I am so proud of myself, that I have the courage to go and do this. Without anyone I know. Without another Finn. 

I remember this similar smile (and smirk) when I was leaving to Estonia last summer. I was on the boat to Tallinn, seeing the last islands of Finland. I was proud then, like I am now.

Now I am sitting in the plane, going towards Paris. I was packing yesterday all day. I had to choose which clothes to take with me and what else to take. And the end results is, I have to buy another suit case when I go back to Finland, lol.

Closest family and friends have been asking me, if I’m nervous.  Not really. One thing what is in my mind, is speaking in different languagies. I feel so uncomfortable to speak English or French (that I haven’t spoken ever), but I think I will develop that issue in these four weeks I’m there.

I was supposed to go and study in Turku Vocational Institute back in the 2015. But I wasn’t ready to leave all the known and safe life. I wanted to make sure that I was ready to do it, and it took me two years. I was getting bored in my working place and then I decided to jump to the studies. And I have to say, that decision have been the best decision of my life! I have enjoyed a lot. I have met lot of new people in my life, I have experienced many different working places in the past two years. And this is definitely one of those. My loved ones have had a faith in me, and I have had the courage to take the leap to the unknown. 

Less than a week

Täällä kirjoittelee yksi kokkiopiskelija Lemminkäistenkadun toimipisteestä. Mun nimi on Saara ja oon 28-vuotias, moikka vaan :) Opiskelen viimeistä vuotta siis kokiksi (hurjaa, että pitäisi valmistua reilun kahden kuukauden kuluttua. Ja tämän kuluvan viikon jälkeen vaihdan maisemia :o Lähden Ranskaan, Saint-Nazaire -nimiseen kaupunkiin harjoitteluun vajaaksi neljäksi viikoksi, hikoilemaan keittiöön, haluan päästä oppimaan ranskalaisesta keittiöstä eri toten.

Viime keväänä, aika tarkalleen vuosi sitten, kävin luokkakaverini kanssa KV-kurssin ja tässä on nyt lopputulema, 139 tunnin kuluttua nousee AirFrancen kone kohti Ranskaa.

Tämä reissu tulee todellakin olemaan sellanen mukavuusalueelta poistuminen, koska noin pitkälle en ole ikinä matkustanut yksin ja kaikkein jännin juttu; en ole ikinä puhunut ranskaa. Muistan, kun silloin joskus 13 vuotta sitten kun olin lukiossa ja oli mahdollista valita ranska, mieli teki, mutta oli jo niin monta kieltä (englanti, ruotsi ja saksa) niin päätin jättää ranskan väliin sillä kertaa.

Viime kesänä kun olin Saaremaalla työskentelemässä, vieraaksi tuli viro-marokkolaisperhe, joka asui Sveitsissä, heidän poikansa puhuivat sujuvaa ranskaa yhden tarjoilijan kanssa. Silloin kävi mielessä, että kyllä mä vielä sen kielen opiskelen. Silloin ei kyllä tullut mieleen, että joskus oikeasti voin tarvita sitä kieltä. Täytyy vain mennä avoimin mielin ja kielin. Uskaltaa puhua sitä.. Onneksi löysin CandyTownin alelaarista suomi-ranska-suomi-sanakirjan kahdella eurolla! :D

Mutta vaikka tämä on out of my comfort zone, tämä tulee todellakin olemaan sellainen oppimisen retki, jota odotan innolla. Varmasti opin paljon keittiömaailmasta, ranskalaisesta kulttuurista kuin myös itsestäni.

Jep, mutta tosiaan, vaihdon ajankohta on 25.2.-22.3. (Voi olla, että jään Pariisiin vielä kahdeksi päiväksi ja tulenkin takaisin koti-Suomeen vasta 24. päivä.) Kaupunki on Saint-Nazaire. Iiks! Eräs ystävä kysyi, joko minua jännittää. No ei vielä, mutta uskon, että tulee kyllä jännittämään!!

And in English also... (Not in French...)

Hello, my name is Saara, 28 year old chef student from Turku, Finland. I will graduate in May (can't believe it is so near already, two and a half months!). And after this week (full of work), I am changing some landscape, Im going to France, city called Saint-Nazaire. I will do part of my studies there, 4 weeks in the kitchen learning new things, especially I want to learn so much about French Cuisine!

Year ago I did exchange studies, and now my time is, not more than 139 hours and the plane will take me to France! 

This trip will be definitely be "out of my comfort zone", because I have never travelled that far alone, and I have never spoken French. I remember, when I was in high school (approx. 13 years (!!) ago), I was thinking, should I start French studies, but I had already 3 foreign languagies, I decided to skip that. Last summer when I was working in Estonia, we had a Estonian-Moroccoan family, who spoke French with my colleague. Then I was thinking, "why the hell didn't I learn that language then, when my brain was in that mode where it is easy to learn new things". I remember I thought that some day I will speak that. (And it didn't even came to my mind, that I will NEED that language some day! I just have to go with an open mind. Thank god, I found a Finnish-french-finnish dictionary from CandyTown, and it cost only 2 euros :D

Even this trip will be "out of my comfort zone" (like I said earlier), I take this trip from learning, how much I will learn from French Cuisine, culture and what I can learn about myself. 

But my exchange period is 25th February - 22nd March. Maybe I will visit Paris, so I will be home in 24th of march. City called Saint-Nazaire! One of my friend asked me if I'm nervous already. Not yet, but I promise that I will be! :D

See you laters :)

-Saara

ps. Photos will come when I have something to show!